"Se on ihan okei, vaikka ensi yrittämällä ei onnistu"
Olen Roosa, 26-vuotias bio- ja elintarviketekniikan opiskelija Seinäjoelta. Aloitin opiskelut tammikuussa 2021, eli opiskeluja on melkein puolitoista vuotta takana. Hain kouluun oikeastaan sattumalta. Eräs tuttava vinkkasi, että tämä tutkinto voisi olla mielestäni kiinnostava. Alun perin olen kirjoittanut ylioppilaaksi 2014, sen jälkeen hain erilaisia opiskelupaikkoja sekä korkeakouluista että yliopistoista, mutta en päässyt minnekään.
Minua on aina vaivannut se, etten ole koskaan osannut kuvitella, millaisissa töissä haluaisin olla. Ei ole niin sanotusti ollut sitä tiettyä haaveammattia. Olin työkkärin listoilla ja tein kaikenlaisia pätkäduuneja, työhöntutustumisharjoitteluja ja työnhakua tukevia kursseja. Vuonna 2016 pääsin opiskelemaan Tampereelle Treduun vaatetusompelijaksi, se tuntui silloin kiinnostavalta. Koulutus kesti kaksi vuotta. Se oli yo-pohjainen tutkinto, eli sain lukion päättötodistuksella hyväksiluettua kaikki toisen asteen pakolliset aineet.
Kohti omaa polkua
Tampereella asuminen oli suurta itsenäistymisen aikaa itselleni. Asuin ensin poikaystäväni kanssa yhdessä, mutta kun erosimme, muutin omilleni. Toisinaan oli melko raskasta pärjätä yksin ilman tukiverkkoa vieraassa kaupungissa, mutta kasvoin tuona aikana paljon henkisesti. Taloudellisesti oli välillä niukkaa ja isäni avusti minua rahallisesti jonkun verran. Kun sain opinnot päätökseen keväällä 2018, etsin vaatetusalan töitä. Mutta huomasin, ettei sen alan töitä ollut paljon tarjolla. Olisi pitänyt melkeinpä ruveta yrittäjäksi, enkä tuntenut olevani vielä valmis sellaiseen. Hain muitakin kuin oman alan töitä ja lopulta pääsin Seinäjoelle Biltemaan kesäksi töihin. Siellä olen töissä edelleen, melkein neljä vuotta myöhemmin.
Aluksi olin tyytyväinen töihini. Henkilöstössä tapahtui paljon rakennemuutoksia ja odotin hieman, että pääsisin etenemään talon sisällä vastuullisempiin hommiin. Huomasin kuitenkin, että se ei ollut mahdollista ja tunsin olevani hieman loukussa. Tuntui, että minne suuntaan vain yritinkin kulkea, tietä ei vain ollut. Tarvitsin rahaa ja töitä, joten en halunnut lähteä riskeeraamaan taloudellista pärjäämistäni ja vakinaista työpaikkaa. Lisäksi uskoin olevani niin ”tyhmä”, ettei minusta ole opiskelemaan korkeakoulussa tai yliopistossa.
Nykyinen puolisoni kannusti ja tsemppasi hakemaan SeAMKiin opiskelemaan, sillä hänkin oli opiskellut ja valmistunut sieltä, tosin eri alalle. Ilman hänen kannustustaan olisin tuskin edes yrittänyt. Plussaa oli se, että opiskelu on monimuotoista. Voin siis työskennellä edelleen, kunnes alan irtautua oman alan hommiin. Harjoittelin vähän laskuja, menin pääsykokeisiin ja onnistuin näemmä vastaamaan johonkin edes oikein. Riemu oli suuri, kun joulukuussa 2020 pärähti sähköpostiin viesti koulupaikasta. Kaikki tuntui taas olevan mahdollista.
Pelkkä kirjaviisaus ja insinöörimäinen numeroiden tuijottelu ei riitä
Aluksi en oikein edes ollut varma, mitä olen tulossa opiskelemaan. Olin hieman huolissani, kuinka pärjään luonnontieteellispainotteisella linjalla, se kun ei kuulu vahvuuksiini. Ennen lukiota olin kiinnostunut kokin opinnoista, mutta en sitten mennytkään sille linjalle. Olen siis aina ollut kiinnostunut ruuasta, sen laittamisesta ja hyvistä erilaisista mauista. Olemme yhdessä puolisoni kanssa melkoisia kulinaristeja, kokeilemme paljon kotona uusia reseptejä ja ravintolassa käydessämme maistelemme monenlaisia makuja ja niiden kiinnostavia uusia yhdistelmiä.
Parasta opiskelussa on, että perehdymme ruokaan kiinnostavasta näkökulmasta: ruoka-aineiden rakenteeseen, makuun ja valmistustapoihin. Sekä kuinka voisi kehitellä jotain aivan uutta. Huomasin tuossa yksi päivä tehdessäni ruokatuoteteknologian peruskurssin kotitehtävää, että tällä alalla ei riitä pelkkä kirjaviisaus ja insinöörimäinen numeroiden tuijottelu. Täytyy oikeasti osata laittaa ruokaa, tunnustella makuja ja ymmärtää reseptejä ja niiden suhteita. Se helpotti omaa oloani suunnattomasti. Tunnen nyt, että olen oikealla alalla ja riitän, vaikken kaikkia fysiikan tai matematiikan kaavoja muistaisikaan.
Vielä en ole pitänyt harjoittelujani. Monimuoto-opiskelussa hyvä puoli on se, että harjoittelut saa pitää silloin kun itselle parhaiten sopii. Olen vielä tunnustellut, millaiseen paikkaan haluaisin harjoittelun kautta tutustumaan. Alaltamme on melko laajat mahdollisuudet monenlaisiin töihin, niin alkaa hieman valinnanvaikeus iskeä. Esimerkiksi Ruokavirasto, Valio ja Teknologian tutkimuskeskus VTT Oy kiinnostavat.
Meillä kaikilla on erilainen polku ja oma tahti
SeAMK on kyllä hyvä koulu opiskella, suosittelen sitä lämpimästi. Monimuoto-opiskelussa on melko vaivatonta yhdistää koulu ja työt. Jos on työn kautta kokemusta tai aiempia korkeakouluopintoja takana, on mahdollista saada myös osa kursseista hyväksiluettua. Itselläni ei tule hyväksilukuja mistään, koska ei ole alalta aiempaa kokemusta eikä korkeakouluopintoja. Mutta se ei haittaa, neljä vuotta opintoja tuntuu sopivalta suoritusvauhdilta. Joskus tunnen huonommuutta, jos ajaudun vertaamaan itseäni liikaa luokkakavereihini. Yritän kuitenkin muistaa, että meillä kaikilla on erilainen polku ja oma tahti. Omalle luokalleni on sattunut aika mahtavia ja taitavia tyyppejä, saamme toisistamme paljon vertaistukea ja apua.
Haluan tarinallani kertoa, että se on ihan okei, vaikka ensi yrittämällä ei onnistu. Tai jos ei heti tiedä, mikä se oma urahaave on. Kokeilemalla erilaisia asioita ja mahdollisuuksia löytää itsensä lopulta sieltä, missä on hyvä olla. Jos joku on nähnyt elokuvan Vicky Christina Barcelona, siinä Scarlett Johanssonin näyttelemän hahmon motto on aika lähellä omaani: ei tiedä mitä elämältä haluaa, mutta tietää ainakin mitä ei halua.
Roosa
SeAMK Bio- ja elintarviketekniikan opiskelija
