Emilian polku rakennusinsinööriksi on ollut vaiherikas
Emilia Äijänaho on viittä vaille valmis rakennusinsinööri. Hän suuntautuu rakennesuunnittelun opintoihin. Emilian urapolku on polveillut moneen suuntaan. Hän opiskeli alun perin filosofian maisteriksi biologiasta. Emiliaa oli 16-vuotiaasta asti kiinnostanut virologia, ja hän haki Helsingin yliopistoon, koska siellä pystyi erikoistumaan mikrobiologiaan. Lopulta hän päätyi kuitenkin Oulun yliopistoon.
– Jos olisin tiennyt paremmin, olisin hakenut lääketieteelliseen, koska useimmat virologit ovat lääkäreitä. Tuskin olisin kuitenkaan päässyt lukemaan lääketiedettä, ja lääketieteen opinnot olisivat huonomuistiselle olleet liian haastavat. Toisella kerralla pääsin sisään biologian opintoihin Oulun yliopistoon ja pääsin vaihto-opiskeluaikanani Manchesterissä lukemaan virologiaakin. Tein graduni virologiasta ja valmistuin, ja pääsin tohtoriopiskelijaksi tutkimaan maaperän mikrobeja Jyväskylän yliopistoon, Emilia kertoo.
Harjoittelujen, kesätyön ja gradun työn jälkeen hän kuitenkin tiesi, että tämä ei ole hänen alansa, mutta hän ei keksinyt muutakaan.
– Olin opiskellut 7 vuotta ja saanut tutkinnon alalta, jossa oli huonosti töitä. Tohtoriopintojen aikana mietiskelin elämääni ja muistelin, mistä olin lapsena haaveillut. Muistin, että halusin elää erakkona, metsästäen ja keräillen. Muistin myös, että piirsin pohjakuvia unelmien talostani jo ala-asteella, hän muistelee.
Omaa alaa ja paikkaa etsimässä
Emilia kertoo käyttäneensä yläasteella ja lukiossa useimmat lauantaiaamupäivät siihen, että hän meni kirjastoon ja luki sisustus- ja rakennuslehtiä ja tutki, mikä olisi paras pohjapiirustus omalle unelmiensa kodille.
– Pidin matematiikasta aina ja luin pitkän matematiikan sekä fysiikan ja kemian. Halusin arkkitehdiksi, mutta luulen sen johtuvan vain siitä, että yhdessä kirjasarjassa päähenkilö halusi myös arkkitehdiksi. Aina ei tiedä mitä tahtoo, Emilia nauraa nyt.
– Kolmen vuoden päästä sain vihdoin itseni irtautumaan väitöskirjaopinnoista, jotka olisin halunnut keskeyttää jo kuukauden kuluttua aloittamisesta, mutta olin määräaikaisessa sopimuksessa, ja ei ollut muuta suuntaa ja olin kuitenkin opiskellut sitä varten paljon. Kokeilin opettajan työtä, kaupan kassaa, erityisopettajan uraa, erityisluokanopettajan tehtäviä ja niin edelleen, Emilia muistelee.
Uusi kirjanpitäjän ura johti myyntisihteerin hommiin
Lopulta hän totesi, että matematiikka on ollut aina mukavaa, joten hän voisi yrittää kirjanpitäjänuraa. Hän löysikin Suomen Yrittäjäopiston kautta vuoden kurssin ja sai kirjanpitäjän perusopinnot täyteen.
– Kaksi viikkoa valmistumisesta sain puolen vuoden sijaisuuden Alavus Ikkunoilta osto- ja myyntilaskutuksesta. Puolen vuoden jälkeen avautui toimistolla paikka ikkunamyyjänä, ja koska pidin työpaikasta ja työyhteisöstä, pyysin harkitsemaan itseäni työhön. Onnekseni en sitä saanut, sillä en olisi ehkä pitänyt myyntityöstä. Edellisestä myyntisihteeristä tuli myyjä ja minä sain myyntisihteerin vakituisen paikan. Ja elämä aukeni uudelleen! Huomasin, että ikkunat ovat ihan järkyttävän mielenkiintoisia! Aloin tarkastella ihmisten ikkunoita, mitä ne olivat, kuinka vanhoja, missä kunnossa ja niin edelleen. Tätä samaa kaikki biologikaverini olivat tehneet biologian kursseilla: ”Oi, katsokaa tuota kasvia/koppakuoriaista/pistiäistä!” ja minä olin silloin pyöritellyt silmiäni, ”kasvi, vau”, Emilia kertoo.
Emilia teki myyntisihteerin töitä kolme vuotta ja alkoi miettiä, että alan koulutus olisi myös kiva. Emilia haki alun perin insinööriopintoihin päiväpuolelle, mutta ei päässyt muiden menojen vuoksi pääsykokeeseen ja totesi, että käytännössä perheellisenä ei olisi varaa pelkkään opintotuella elämiseenkään. Syksyllä aukeni uudet hakumahdollisuudet, kun rakennusmestarien monimuotoryhmään haettiin opiskelijoita. Perheellisenä pitää kuitenkin miettiä myös elämän realiteetteja. Emilia varmisti ensin mieheltään ja sitten äidiltään, ovatko he valmiita venymään opintojen aikana.
– Opinnot vaikuttavat paljon siihen, kuinka ehtii olemaan kotona ja töissä. Tiesin, että en jaksaisi tehdä täyttä viikkoa opintojen aikana, eli palkkani pienenisi. Äitiä tarvitsin lastenhoitoavuksi, koska minulla oli siihen aikaan 4-vuotias tytär, joka tarvitsisi hoitajaa opiskelujen aikana. Molemmat lupasivat, että voin mennä opiskelemaan ja niin sinne hain. Luin pääsykokeisiin kuukauden verran ja pääsin sisään. Viikkoa ennen tulosten julkaisemista näin unta, että olin saanut pisteitä 8/222. Onneksi se oli pelkkää unta, Emilia muistelee.
Insinööriopinnot alkoivat kiinnostamaan
Emilia kertoo, että opinnoista mielenkiintoisimpia olivat edelleen kurssit, joissa joutui käyttämään matematiikkaa aitojen tilanteiden ratkaisemiseen, kuten statiikka ja lujuusoppi. Ensimmäiset opinnot olivat mukavia.
– Huomasin olevani raskaana ja totesin, etten lähde tammikuusta 2020 enää kursseille, vaan keskityn vauvanhoitoon. Oltuani viikon äitiyslomalla totesin pitkästyväni kuoliaaksi ja kysyin matematiikan opettaja Juhani Paanaselta, saanko osallistua etänä hänen lujuusopin kurssilleen. Juhanihan on todella ymmärtäväinen opiskelijoiden eri tilanteita kohtaan ja antoi heti luvan. Sitten helmikuussa iski korona ja kaikki opinnot siirtyivät etäopinnoiksi, ja minä tartuin tilaisuuteen ja ilmoittauduin kaikille meneillään oleville kursseille. Sain suoritettua äitiyslomalla melkein kaikki opinnot muiden opiskelijoiden kanssa samassa tahdissa, Emilia kertaa.
Keväällä hän alkoi miettiä, että häntä kiinnostaa enemmän työt tietokoneen ääressä kuin rakennustyömaalla, joten hän haki siirtoa insinööriopintoihin. Syksyllä Emilia jatkoi opiskelua äitiyslomalla insinööriopinnoissa. Keväällä kaikki oli taas etänä ja hän kuroi kiinni muita tekemällä 48 opintopisteen arvosta kursseja samalla, kun hoiti jo vuoden ikäistä vauvaa aikuiskoulutustuen opintovapaalla.
– Nyt syksyllä pitäisi mennä vielä uuden kevätvauvan kanssa opiskelemaan muutama kurssi koululle. Toivon edelleen etäopintoja, koska ne ovat helpommin joustettavissa vauvanhoidon kanssa. Etäopinnot olivat minulle suuri helpotus ja edistivät opintojen suorittamista todella paljon, kun ei tarvinnut kulkea 100 kilometriä tunneille ja pystyi suorittamaan kursseja, vaikka oli hoidettaviakin. Toki olen jo aikuisopiskelija, jolla on itsesäätely kunnossa, eli pystyn lukemaan, vaikka joku huutaa vieressä ja vaikka joku ei ole kasvokkain sanomassa, että tämä nyt tässä on tehtävä. Oletan myös, että kohta alkava äitiyslomani olisi liian tylsä ilman opintoja, joten pyrin tekemään siinä ajassa opinnäytetyöni. Jos vauva on kovin haastava, pitää jostain vähän joustaa. Mutta ei minua ole myöskään tehty pelkkää kotia pyörittämään. Tulen kovin kireäksi, jos ainut, mitä pyöritän päässäni, on se, laitanko tänään pyykkikoneen päälle ja pitääkö huomenna siivota, Emilia nauraa.
Monipolvinen ja mutkainenkin ura saa ajattelemaan elämää monelta kantilta
Emilia kokee rakennusalan merkityksellisenä ja monipuolisena alana.
– Olen aina pitänyt opiskelemisesta, siksi varmaan opiskelut ovat sujuneet niin hyvin. Opin mielelläni uutta ja rakennusalalla varsinkin isojen virheiden välttäminen tuntuu tärkeältä. Nykyään saa lukea liikaa hometaloista ja huonosta sisäilman laadusta. Minulle on tärkeää, että teen työni hyvin ja entisenä biologina maapallon rajalliset luonnonvarat on minusta otettava huomioon myös rakentamisessa. Mielelläni suunnittelisin taloja, joita joku korjaa vielä 300 vuoden kuluttuakin. Ei siis kertakulutusta, vaan uusiutuvaa, hän toteaa.
Opiskelussa ei Emilian mukaan ole kahta samanlaista päivää tai kahta samanlaista kurssia. Koko ajan oppii uutta. Vanhaa tietoa käytetään hyväksi uuden tiedon kartuttamiseksi ja tekemiseksi.
– Osaan nyt laskea seinän U-arvon ja miettiä asiakkaille, kuinka tärkeää heidän on vaihtaa ikkunat uusiin. Rakennusalalla pitää myös tietää ja ymmärtää monipuolisesti eri asioita. Ikkunoissahan on lasia lasivalmistajalta, puuta puuntoimittajalta ja maalia maalinvalmistajalta. On näiden ympäristönäkökulmia, on kotimaista ja ulkomaista, on helavalmistajaa ja sälekaihtimien tekijää. On varaosaa ja uutta osaa, on auringonsuojausta, palotestausta, säänkestävyyttä ja ikkunoiden huurtumista. On paljon tiedettävää asiaa monelta eri alalta, ja siihen opiskelu antaa hyvät lähtökohdat, Emilia sanoo.
Emilian ura ei ole mennyt ihan sitä normaaleinta latua. Monipolvinen ja mutkainenkin ura on saanut ajattelemaan elämää monelta kantilta.
– On tärkeää, että tietää tosissaan, mitä tahtoo tehdä tulevaisuudessa. Voi miettiä myös, mitä työtä tahtoisi tehdä, vaikka ei saisi siitä edes rahaa. Miten sellaista voi ajatella maailmassa, jossa tarvitsee rahaa? Jos saisit lottovoiton, mitä työtä tekisit silloin? Et mitään? Silloin vaikkapa siivoamisesta tulee elämän suurin sisältö, miettisi vain, laitanko robotti-imurin töihin tänään vai huomenna. Minä suunnittelisin taloja ja rakentaisin niitä, jos voittaisin lotossa. Se mitä olet pienestä pitäen tahtonut, tee sitä, Emilia summaa.
Emilia Äijänaho
opiskelija
Insinööri (AMK), Rakennustekniikka
